16 maalis Yhteistyössä 1+1=3!
Ydinosaamiseen keskittyminen on pienille yrityksille nykyään elinehto, mutta koskeeko sama myös isoja yrityksiä – jopa IT-alalla? Uskallan väittää, että kyllä koskee – ja jatkuvasti enenevissä määrin.
Olen tässä viime kesästä saakka ajoittain omalla ajallani jeesaillut erästä Oululaisten tuttavieni yritystä, joka on aloittelemassa liiketoimintaansa. Minulla sattuu olemaan teknistä ja palveluiden sekä laitteiden toimittajaketjuun liittyvää osaamista, josta on hyötyä heidän liiketoimintasektorillaan. Tuttuja on mukava auttaa, ihan pro bono, ja lisäksi kaltaiselleni “pohojosen pojalle” on mukavaa nähdä, että entisessä kotikaupungissani syntyy uusia yrityksiä aloille, joilla maassamme ei ole vielä tarjontaa.
Yksi asia, mistä olemme keskustelleet tuttavieni kanssa, on koskenut yhtä liiketoiminnan peruskysymystä: “Mitä teen itse ja mitä ulkoistan?” Varsinkin aloittavalle yritykselle on tärkeää keskittyä omaan ydinosaamisalueeseensa ja valita muille alueille hyvät partnerit sekä palveluiden ja tuotteiden toimittajat, joiden kanssa viedä liiketoimintaa eteenpäin. Jos kaiken yrittää tehdä itse, joutuu helposti ulos omalta osaamisalueeltaan ja se taas johtaa monin paikoin “oppirahojen” maksamiseen, joka voi koitua kohtalokkaaksi nuorelle yritykselle. Eikä se halpaa touhua ole isommallekaan firmalle.
Mitä pienet edellä, sitä isot perässä
Olin pari viikkoa sitten IBM:n Businer Partner Summitissa Kiasmassa. Yksi päivän teemoista oli yhdessä tekeminen. Yhdessä tekeminen, sen edut ja riskit alkoivat pyörimään takaraivossani. Jos katsoo kotimaista IT-alaa, niin se koostuu kourallisesta isoja tekijöitä ja melkoisesta määrästä pienempiä firmoja, jotka ovat keskittyneet jollekin kapealle sektorille. Aiemmin homma on toiminut niin, että isot talot ovat yrittäneet tehdä itse kaiken jos jossakin on nähty liiketoimintamahdollisuus, on sille luotu oma yksikkö. Jos omaa osaamista ei ole löytynyt, jonkin pienemmän spesialistifirman omistajaportaassa on päästy poksauttelemaan samppanjapulloja ison pelurin ostaessa pienemmän kilpailijansa, päästen sitä kautta laajentamaan omaa portfoliotaan. Nykyään liiketoimintaympäristö elää jatkuvasti enkä usko, että isotkaan pärjäävät enää omillaan ilman pienien partnereiden tuomaa terävää erikoisosaamista. Pienet toimivat jo yhteistyössä keskenään. Myös isojen kannattaa miettiä tarkkaan, mitä kannattaa tehdä itse ja missä luottaa spesialistipartneriin.
Nykypäivän teknologian osaamisvaatimukset voivat mennä erittäin syvälle erityisosaamiseen. Tämä on nähtävissä esimerkiksi IoTn tai Watson-keinoälyn kaltaisissa asioissa. Erityisosaaminen vaatii todella tarkkaa fokusta oman tonttinsa tekemiseen. IT-alan isot toimijat eivät enää pysty olemaan kaikkien alojen spesialisteja niin syvällä ja professionaalisella tasolla kuin markkinat vaativat.
Jos otetaan esimerkiksi Business Process Management (BPM), johon yrityksemme on erikoistunut. Uskallan väittää, että vaikka olemme vasta laajentuneet Suomeen, olemme silti tämän maan ykkösosaaja BPM:ssä. En usko että yhdelläkään paikallisella isolla toimijalla on yli 60 hengen BPM-tiimiä, jolla on kokemusta kymmenien asiakasprojektien loppuun viemisestä ja satojen tuhansien tuntien kokemusta BPM-kehityksestä. Samanlaisia tarinoita eri erikoisosaamisalueilla on kymmenittäin.
Yhdessä tekemisen riskit ja hyödyt
Isojen toimijoiden tulisikin keskittyä omaan erikoisosaamiseensa suurten IT-projektien hallinnassa ja valita spesifistä osaamista omaavat partnerit niille kapeille alueille jossa teknologisesti vaativaa erityisosaamista kaivataan. Kun monta syvästi osaavaa pelaajaa pelaa yhteen, on mahdollista toimittaa IT-projekteja, jotka kattavat kaikki olennaiset osaamisalueet.
Hyvin suunnitellun yhteistyön kautta projektit valmistuvat nopeammin ja laatu on parempaa. Yhteen osa-alueeseen erikoistuneella partnerilla on monesti isoa toimijaa parempaa tehtäväspesifistä teknologiaa ja osaamista, joka johtaa nopeampaan ja laadukkaampaan lopputulokseen. Lisäksi projektien riskienhallinta paranee, kun mukana on spesialisteja. Siellä missä on osaamista, on myös näkemystä riskeihin.
Avaintekijäksi yhdessä tekemisessä nousee projektien hallinta ja viestintä. Isot yhteiset projektit vaativat saumatonta, hyvin suunniteltua yhteistyötä ja ennen kaikkea toimivaa viestintää sekä partnerien välistä luottamusta. Tätä isojen projektien vetämisen kokemusta löytyy mainitsemiltani isoilta toimijoilta sekä myös asiakkailta.
Jotta yhdessä tekeminen onnistuu ja on menestynyttä, pitää sysätä vanha ajattelumalli syrjään, jossa muut toimijat ovat kilpailijoita, ja nähdä yhdessä tekemisen tuomat mahdollisuudet. Ja ennen kaikkea muistaa, että projektia ei tehdä itselle, vaan sen tarkoituksena on luoda loppukäyttäjälle, eli asiakkaalle lisäarvoa onnistuneen projektin muodossa.
Veli-Pekka Mustonen, BPM Consultant
You-Get Finland Oy
Piditkö lukemastasi? Seuraa meitä Twitterissä ja Linkedinissä!